Pientalli Kuulas

EtusivuAsukkaatToimintaKuulas

Pientalli Kuulas on kunnostettu aikanaan toimineesta pienestä yksityistallista, joka muuten toimi silloin nimellä Mirjamin Talli. Mirjamin lopettaessa hevoshommat elämäntilanteen vuoksi hän pisti tallin myyntiin, ja lukuisten mutkien kautta talli päätyi minulle. (Tiesitkö muuten, että Kipa on aina asunut tällä tallilla?) Talli on ollut omistuksessani elokuusta 2008 ja varsin nopeasti on rakennettu pihatto, pari tarhaa, kenttä ja satulahuone. Tästä kuuluukin suuri kiitos remonteeraajallemme Taunolle, joka asustelee naapurissamme!

Talli on aina ollut väriltään punainen ja edelleenkin se on punainen. Karsinoita tallista löytyy kymmenen kappaletta, sekä kaksi pihattoa tallin vierestä. Pihatoihin mahtuu kolme hevosta, mutta todennäköisemmin niissä tulee asumaan aina vain kaksi, jotta tilaa on varmasti vauhdikkaillemmekin yksilöille. Pihatoissa on isot makuuhallit.
Tallista löytyy karsinoiden lisäksi ihan upouusi satulahuone, joka on rakennettu kahteen entiseen huonokuntoiseen karsinaan. Satulat, suitset, harjat ja muut varusteet löytyvät satulahuoneesta. Siellä toimii myös pieni toimisto, eli pikkuinen ympyrän muotoinen pöytä on toimistopöytäni.
Heinät ja muut ruuat ovat yleensä heinävintillä tai sitten satulahuoneen nurkassa. Vintille pääsee helposti kapuamalla tikkaat ylös, josta sitten tiputellaan hevosille vähän murkinaa. Muistattehan, ettei kauroja saa sitten miten sattuu pudotella!

Maastot ovat Kuulaassa aivan hirmu mukavat! Vaikka ihan tuntureita meillä ei ole, niin silti maasto on aika mäkistä. Pelloilla on sitten niin mukavaa päästellä vähän hepasta höyryjä irti ja sitten vähän vastapainoksi rauhoittua vaikeakulkuisilla metsäpoluilla =) Erillistä maastoesterataa ei ole rakennettu, koska kukaan hevosista ei ole oikein painottunut kenttäratsastukseen. Ja pakko myöntää, ettei omistajallakaan ole mitään suurta kokemusta tästä… Mutta esteitä saa rakentaa vaikkapa pellolle tai leveille poluille, kunhan siivoaa lopuksi jälkensä pois!

Maastoillessa on kuitenkin aina muistettava turvallisuus, joten hiemankaan hämärällä ilmalla heijastimet niin hevoselle kuin ratsastajallekin! Myös eksymisen vaara on suuri, joten heijastimia suositellaan aina, varsinkin näin syksyisinkin. Täältä ei ole pitkä matka isolle autotielle, joten se pieni välkkyvä esine voi olla sinun ja ratsusi henkivakuutus! Oikeanlainen varustus kuuluu myös asiaan.

Pihattojen lisäksi meiltä löytyy neljä tarhaa ja kenttä. Kesälaitumet ovat hieman kauempana, jokea lähellä, jotka ovat talvisin pääasiassa ratsastuskäytössä. Siellä saa sitten lumihangessa pyristellä ja lujaa! Tarhat ovat melko suurikokoisia, jotta isot suomenhevosemme mahtuvat vähän revittelemään niissä. Tarhoissa on isokokoiset juomasaavit, jotka täytetään päivittäin puhtaalla vedellä. Myös heiniä jaellaan tarhoihin tasaisesti.

Tästä näet tarhajärjestyksen:

  • 1. tarha: Kipa ja Kipa
  • 2. tarha: Kipa ja Kipa
  • 3. tarha: Kipa ja Kipa
  • 4. tarha: Kipa ja Kipa
    Pihatto ykkösessä asustavat:
  • Kipa ja Kipa
    Pihatto kakkosessa asustavat:
  • Kipa ja Kipa

    Layoutin © Pientalli Kuulas, Kuvien © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ja Hippola/Kirsi Haapala, Taustan kuvan © Ritva's Gallery