Pientalli Kuulas

EtusivuAsukkaatToimintaKuulas

Mikään ei ole niin kaunista, kuin luminen talvimaisema. Oksat ovat taipuneet lähes maahan, kaikki pimeä ja syksyn kuolettama on jäänyt kauniin lumivaipan alle. Maa on kuin puhdistunutta. Metsässä on hiljaista, mutta maasta voi havaita eri eläinten jälkiä. Orava on juossut tästä joku aika sitten, tuolla lentääkin näköjään tilhi…
Joulu tekee jo tuloaan, johon ihmiset valmistuvat vauhdilla. Marraskuussa alkaa pikkujoulukausi ja kaikki haluavat järjestää mitä hienompia juhlia. Kuusijuhla, kaikkein hienoin juhla, lähestyy koko ajan. Pian alkaa joulukalenterin pitäminen ja kirkot täyttyvät joulumusiikista. Reen kilke kuuluu kaukana, lapset laskevat pulkkamäkeä.

Talveen ja jouluun valmistautuu myös vauhdilla Kuulas. Se on pieni ja melko vaatimaton, ei mikään shokkitapaus, virtuaalitalli Pohjois-Suomessa. Lapin lääniin ei ihan kuuluta, pysytellään Oulun puolella. Pieni punainen talli kattaa allensa 10 karsinaa ja kaksi pihattoa, unohtamatta asukkeja.
Pientalli Kuulaan toimintaan kuuluu pienimuotoinen kasvatus sekä hoitajat. Kilpailuja järjestetään harvakseltaan, ainakin näin talviaikaan. Meiltä kun ei maneesia löydy! Vietämme päiviämme tarinoiden avulla, puuhastelemme ihan tavallisen harrastetallin juttuja.
Meillä ei ole tiettyä kasvatusrotua, vaikka täällä asuukin eniten suomenhevosia. Shetlanninponeja, lämminverisiä ja ehkä muutama muukin irtonainen rotu voi löytyä. Tutustuthan monikirjavaan hevoskantaamme!

Pistäydy toistekin pullakaakaolla! Terveisin Jonsu ja kuuranaamamme

VieraskirjaSähköposti

Hostauksesta todella iso kiitos Takkuturkki.net!

Kuulas on yhteistyössä upean Kuuramaan Heppatallin kanssa, poikkeathan heilläkin!

Layoutin © Pientalli Kuulas, Kuvien © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ja Hippola/Kirsi Haapala, Taustan kuvan © Ritva's Gallery