virtuaalitalli tinkkelperi






Kukaan ei tahdo tuoda hevostaan millaiseen talliin tahansa..

Nimenmuutoksen yhteydessä itse tallirakennuskin koki muutoksia. Tallirakennusta remontoitiin sen verran, että siinä on nykyään 10 karsinaa ja sen välittömään läheisyyteen rakennettiin pienempi 6 karsinan talli, joka on tarkoitettu lähinnä omille shetlanninponeille sekä mahdollisille yksityisille.

Ison tallin karsinat ovat tilavia 3x4m ja niiden seinät ovat kiinteitä aina 130cm ja siitä ylöspäin kalteroituja, jolloin hevoset voivat katsella koko ajan ympärilleen. Jokaisessa karsinassa on myös kalteroitu ikkuna hevosten mukavuuden lisäämiseksi. Ruoka-astiat ovat pois siirrettäviä ja juoma-astiat automatisoituja. Kuivikkeena käytämme turvetta, mutta tarpeen vaatiessa voimme hankkia myös muita vaihtoehtoja.

Isosta tallista löytyy lisäksi yksi pesukarsina sekä varustehuone ja rehut. Pienessä tallissa on vastaavasti varustehuone, mutta rehut on haettava isosta tallista. Pikkutallista löytyy myös vesipiste, mutta varinaista pesukarsinaa ei saatu rakennettua.

Pikkutalli on liitetty isoon talliin katoksella, jossa säilytetään mm. kottikärryjä, rekiä ja rattaita. Mikään yleinen romupaikka katos ei suinkaan ole sillä siitä on käynti myös heinä- ja kuivikevarastoon. Katoksesta on myös molempien tallien uloskäynti, joten se on pidettävä siistinä kulkemisen helpottamiseksi.

..tai millaiseen ympäristöön tahansa..

Meillä on käytössä myös 3 pihattoa, jotka kaikki ovat suuria ja aidattu samoin kuin tarhat. Pihatot ovat kaikki suurimmalta osin metsän suojassa, joten kuumana kesäpäivänä pääsee varjoon ja tuulisella säällä hiukan tuultakin piiloon. Lisäksi pihatoissa on suuret katokset, joissa on tilaa kaikille pihatossa asuville hevosille. Katoksessa on myös vesiautomaatti ja ruokapaikka, jotka tarkastetaan päivittäin ruokintojen yhteydessä.

Tottahan toki sitä myös laitumia pitää olla, ja niitä meillä onkin kaikki 4. Kaksi laitumista on tallin tuntumassa, mutta kaksi muuta ovat hiukan kauempana ja tarkoitettu lähinnä kesäkäyttöön. Tallilla on maita enemmänkin, mutta osa on vuokrattu naapurin viljelijälle. Laitumet ovat suuria ja aidattu aivan kuten tarhat ja pihatotkin, joten hevoset ovat varmasti tallessa. Laitumilla on samanlaiset katokset, kuin pihatoissakin, joten auringon ja sateen suoja löytyy. Myös laitumien katoksissa toimii ruokinta ja juotto samalla tavalla. Laitumetkin tarkastetaan päivittäin.

Alkukesästä 2007 saatiin myös hyvä, hiekkapohjainen 40x60m kenttä. Kenttä on valaistu joten hämärän tullenkin on miellyttävä vääntää koulua, pomppia esteitä tai ihan vaan talutella/juoksuttaa hevosia. Kenttä on aidattu lankkuaidalla, kuten tarhat ja laitumetkin.

Tilallamme on hyvin monipuoliset maastot, joista löytyy hyvin myös korkeuseroja. Maastoissamme kulkee erinäisiä polkuja ja reittejä, jotka ovat myös kartoitettu ja karttoja saa tallin henkilökunnalta tarvittaessa. Tallin mailla on myös erinomaiset mahdollisuudet kouluttaa uusia työhevosia sekä ylläpitää jo osaavien konkareiden taitoja.

Keväällä 2007 aloitimme naapurin ravivalmentaja/-ohjastaja Sakun kanssa ravirataprojektin, jonka ansiosta syksyllä 2007 saimme ihan oman pienen raviradan. Naapurin mailla sijaitseva rata on suunniteltu niin, että se soveltuu myös laukkakisojen järjestämiseen eli lähtöportit yms. löytyvät. Rata on aidattu asiaan kuuluvasti, jotta ylimääräiset eivät pääse radalle aiheuttamaan vaaratilanteita. Radan päädyssä on myös pieni tallialue, jossa on pienet poksit 20:lle hevoselle. Nämä ovat käytössä vain luvan hankkineilla ravien aikana.

..puhumattakaan henkilökunnan merkityksestä..

Johanna, 25v, omistaja ja vastaa koko paikan pystyssä pysymisestä. "Olen ollut eläinten kanssa tekemisistä ihan lapsesta saakka, kotona oli lehmiä ja ratsastuksen aloitin 4-vuotiaana. Opiskelin välillä ja palasin sitten tänne kotijuurille ja aloin pitämään paikkaa pystyssä.

Taina, 19v, tallityöntekijä. "Kiinnostuin hevosista vasta ammattikoulun alkuvuosina ja koulu jäikin kesken, koska tulin tänne töihin. Olen ollut täällä nyt 2 vuotta, enkä kyllä aijo mennä mihinkään. Töihini kuuluu normaalit tallityöt, sekä hevosten liikutus.

Olavi, 50v. naapurin maanviljelijä ja kengittäjä. "Huolehdin tallin hevosten kengityksestä sekä heinän toimituksesta. Säännöllisen epäsäännöllisesti käyn myös perheeni kanssa vaelluksilla."

Tuula, 49v. Olavin vaimo. "Olen nuorena tyttönä harrastanut ratsastusta ja kisannutkin hiukan. Nykyään käyn satunnaiseen tahtiin ratsastamassa. Vastaan myös tarpeen tullen muonituksesta."

Saku, 29v. ravivalmentaja ja -ohjastaja, Olavin ja Tuulan poika."Pienestä pitäen kuljin isän mukana talleilla auttelemassa. Vaikka hän kengittikin lähinnä ratsuhevosia, itse kiinnostuin enemmän ravipuolesta ja tässä sitä nytten ollaan.

..päivärytminkin olisi hyvä olla kohdallaan..

Tinkkelperin tallin päiväohjelma on suuntaa antava pohja, jonka ympärille sitten rakennetaan kunkin päivän liikutukset yms.

6.30 - tallin avaus
7.00 - aamuruokinnat
8.00 - harjailua yms.
09.00 - tarharyhmä I ulos
12.00 - tarharyhmä I sisälle
12.30 - päiväruokinta
14.00 - tarharyhmä II ulos
17.00 - tarharyhmä II sisälle
20.30 - iltaruokinta
21.00 - iltapalaveri
22.00 - talli suljetaan




Etusivu
---
Esittely
---
Asukit
---
Toiminta
---
Äänestä?

Ulkoasu © Johanna R. Tausta © Ritva's Gallery Koristekuva © Tinttu K.