Kadotetun - nyt ja aina
Talli on tauolla määrittelemättömän ajan muuttuessaan Pihlapihaksi. Ravihevoset muuttavat takaisin sisartalli Moe's Trottersiin.
Toivotan sinut siis lämpimästi tervetulleeksi syksyllä 2008 uudistuneeseen virtuaaliseen Kadotetun talliin. En enää edes muista, koska talli on saanut alkunsa, mutta meno on ollut aikamoista vuoristorataa. Talli toimi hetken aikaa vuonna 2008 nimellä Tinkkelperi, mutta nimi vaihtui melko pian takaisin alkuperäiseen.
Itse talli, kuten ulkoasukin, on kokenut olemassaolonsa aikana paljon muutoksia. Milloin on oltu pieni kymmenen karsinan talli ja toisinaan taas on Kadotetun nimen alla majaillut kolmattakymmenettä hevosta. Suomalaiset (työ)hevoset ovat yksi asia joka on ollut ja tulee aina olemaan Kadotetun pääpiirteitä. On ulkoasu sitten miten ponimainen tai synkkä tahansa, on tallissa aina tuleva asumaan vähintään yksi suomen(työ)hevonen.
Päätoimintamme on varmasti hevostemme majoitus ja niiden pilalle hemmottelu. Hevosille otetaan kyllä hoitajat, mutta hoitajille ei suoranaista toimintaa järjestetä. Kasvatamme myös suomenhevosia tarkoituksenamme saada virtuaalimaailmaan mahdollisimman monipuolisia suomalaisia työn raatajia.
Terveisiä toivottaa Johanna R. ja monikavioinen porukkamme
Yhteyden saat parhaiten lähettämällä sähköpostia vtkadotetun@gmail.com tai voit kirjoitella myös vieraskirjaan. Tallin kuulumisia voit lukea blogista.
Naapurissa sijaitsee iki-ihina Ratsutila Remula. Suosittelen lämpimästi viereilemaan myös seuraavilla talleilla: Rytmihäiriö, Rajalan Työhevoset & Tunnehäiriö. Kokoontumispaikoiksi virtuaalisista suomenhevosista pitäville ehdotan Virtuaaliset suomenhevoset-foorumia ja Virtuaaliset Suomentyöhevoset-sivustoa.
Päivitykset
|
16.09.2009 - Syksyn kurakelit Syksyn harmaus valtaa mielen, mutta jostain ihmeestä sain virtaa tehdä taas parin hevosen sivut valmiiksi. Katsotaan koska saan taas jatkettua. Asukit-listan sain mielestäni kivaan kuntoon, saan kivasti pidettyä kirjaa mahdollisista hoitajista. *wink* (: 04.09.2009 - Pieniä kauraturpia ja rankkasateita Kunhan saan sivut päivitettyä, olisi vuorossa päivittää kasvattilista, kesän aikana kun syntyi muutama Moe-varsa. Pari päivää on meilläkin harrastettu mutakylmiä, kun tarhat menivät todella hienoon kuntoon parin päivän rankkasateista. 14.08.2009 - Syksy tuo kurakelit ja Kadotetun Hiukan ollaan kohmeessa vaikka kesä on lämmittänyt. Hevoset ovat viettäneet kesälomaa, kuten myös omistaja. Syksyn tullessa koitetaan saada kaikki kuosiin ja jotain aikaiseksi. Jokunen varsakin tulossa tässä syksyllä. 29.04.2009 - Rättärätäärätää Nyt on Kadotetun päästetty taas ihmisten ilmoille uudessa ulkoasussaan, josta siis iso kiitos Milkalle. Pari uutta hevosta on astelemassa toivottavasti pian talliin, kun poneja tosiaan "potkittiin" pellolle. |
virtuaalitalli / a sim-game stable