- 9 syntynyttä kasvattia, joista viisi suomenhevosta ja neljä shetlanninponeja.
Ulkoasu & otsikon kuva © Minority
Koristekuva © Vapaasti kopioitavaa 2009
Kadotetun kasvattaa hevosia ja poneja tarkoituksenaan saada maailmalle päteviä yleishevosia, niin puska- kuin kilparatsuiksikin ja miksei vaikka ratsastuskoululle. Hevosen lajipainotuksessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon hevosen vanhempien painotukset, koska nämä vaikuttavat jo geeneissä vaikka jokainen hevonen on kuitenkin oma yksilönsä. Jokaisen kasvatin vanhemmat valitaan tarkkaan, jotta voimme taata jokaisen kasvattimme olevan terve, hyväluontoinen ja suorituskykyinen erikoisuus.
Kasvatit asuvat meillä vähintään puolivuotiaiksi emän seurassa ja jotkut viettävät jopa koko ensimmäisen elinvuotensa täällä tutussa ympäristössä oppien jokaisen hevosen perusasioita. Myyntivaiheessa kasvatit ovat tottuneet käsittelyyn ja jotkut voivat olla jopa ratsukoulutettuja. Vaikka kasvatamme ns. puskaratsuja emme kasvatteja myy ihan mihin vaan. Aktiivisuuden tae ei välttämättä ole se monen metrin pituinen kisakalenteri vaan esimerkiksi päiväkirja. Pääasiassa haemme kasvateille loppuelämän kotia (tai ainakin sellaista että uusi osoite ilmoitetaan jos kasvatti myydään), jossa sitä ei jätettäisi nurkkaan pölyyntymään.
Varsat ikääntyvät sen mukaan, mikä on niiden emän ikääntyminen. VAI-ikääntymisen mukaan tamma kantaa 11 irl-viikkoa + vieroitusaika 6 irl-viikkoa. VARL:n mukaan kantoaika on n. 44 irl-päivää, johon listätään vieroitusaika 11 päivää. Jokunen tamma saattaa ikääntyä myös VHKR:n mukaan, jolloin kantoaika on n. 21 päivää (kolme viikkoa) ja siihen vielä 14 päivää vieroitukseen.
Kasvattien nimiin on alkujaan lisätty liite KAD. Kaikki issikkakasvatit siirtyivät ponien myötä Týndurin listoille.
Halutessasi saada oma KAD-hevonen, tarkista alla olevasta listasta löytyykö sieltä myytävänä olevaa kasvattia. Jos sopivaa ei löydy vois kysellä mahdollisia suunnitelmia tai tilausvarsaa. Molemmissa tapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä sähköpostitse (vtkadotetun@gmail.com), asiallisesti otsikoituna.
Emme edellytä kasvattien uusilta kodeilta varsinaisesti mitään, mutta toivomme että kasvatti saisi mahdollisimman pitkäikäisen kodin, jossa sitä ei unohdeta nurkkaan. Oli aktiviteetti sitten päiväkirja, kilpailut tai vaikka tuntikäyttö, olisi siitä oltava joku näkyvä todiste. Emme varsinaisesti rupea raahaamaan kasvatteja takaisin, mutta jos huomaamme että kasvatin sivuilla ei ole tapahtunut mitään todella pitkään aikaan, voimme lähettää sähköpostia ja kysellä tilannetta, jos vaikka omistaja haluaa päästä kasvatista eroon.
On myös ennemmän kuin suositeltavaa kertoa välillä oma-alotteisesti kasvatin kuulumisia.
| Pvä | Varsa | Isä | Emä | Muuta |
| 09.02.09 | t. KAD Raisa | Sanan Elias | Vieskan Lich | om. tifanna |
| 17.01.09 | o. KAD Anttoni | Nokelan Pikkupoika | Latumaan Fredrika | M |
| 01.12.08 | o. KAD Luukas | LD Armoton | ADE Pikkuprinsessa | om. Aderla |
| 14.05.08 | t. Tinkkelperin Tatjaana | Kullan Severi | Latumaan Fredrika | om. avenir |
| 10.01.08 | o. KAD Huuko | Hemulin Huuto | Keltajuuren Tanssija | om. Viivi S. |
| Pvä | Varsa | Isä | Emä | Muuta |
| 14.02.09 | o. KAD Tino | Jonesy Monc | Prunetree's Misty | om. Croydon Ponies |
| 13.02.09 | t. KAD Raena | Tähden Matkija | Huiman Ritariski | om. avenir |
| 13.02.09 | t. KAD Raenee | Tähden Matkija | Huiman Ritariski | jää |
| 15.12.07 | o. KAD Jamie | AM's Fallen Caplin | Huiman Ritariski | om. Annúndwen |