|
Rostopnin SAMA OMISTAJA, UUSI OSOITE Rostopnin "Roni"
Luonteeltani olen.. Rostopnin on arka ja hieman pelokas hevonen, mutta se suhtautuu melko positiivisesti kaikkeen uuteen ja hyväksyy helposti uusia asioita ja ihmisiä. Rostopnin ei missään nimessä ole sulkeutunut tapaus, vaan pikemminkin ulospäin suuntautunut, utelias, ja ennen kaikkea elämäniloinen! Ori oppii helposti uusia asioita, kunhan sen kanssa jaksaa olla johdonmukainen ja kärsivällinen. Koska Rostopnin eli pitkän aikaa ilman minkäänlaista "sivistystä", on se joissain asioissa hieman normaaleja hevosia hitaampi. Muun muassa sillä saattaa mennä jonkin aikaa ennen kuin se oppii hyväksymään vaikkapa tallin, yksinolemisen, tai esimerkiksi satulan ja ratsastajan. Hoitaessa Rostopnin on kiltti, eikä se ole hyökkäävää tyyppiä. Sitä ei saisi rankaista esim. lyömällä, koska silloin se menee lukkoon ja saattaa mennä paniikkiin tilanteessa, jossa se ei osaa toimia. Oria saa kyllä komentaa, mutta voimankäyttö ei ole kovin toivottua... Historia eli Ronin matka varsasta nykyhetkeen.. Rostopnin syntyi kasvattajallaan Venäjällä, Ural-vuorten kupeessa melko pienellä paikkakunnalla. Rostopninin kasvattajalla, Juri Petrovitsilla, oli Rostopninin ja sen emän lisäksi kaksi muutakin hevosta, vanhat vladimirintyöhevosruunat, jotka olivat siirtyneet hiljalleen jo eläkkeelle. Rostopninin emä oli tullut Juri Petrovitsille vasta vähän aikaa sitten, ja mies oli ostanut tamman kantavana.Pian Rostopninin syntymän jälkeen Juri Pterovitsin vaimo kuoli, ja mies hukutti surunsa pulloon. Hevoset ja tilan muut eläimet jäivät hieman taka-alalle; niitä ruokittiin kyllä, mutta niukasti, niitä harjattiin ja hoidettiin harvoin, ja varsan käsittelykin jäi vähälle. Rostopnin eli muiden hevosten kanssa periaatteessa "pellossa" koko elämänsä alkutaipaleen, sen ensimmäiset kolme elinvuotta. Se oli kuitenkin jotenkuten totutettu riimuun, ja ori oli kiinnostunut ihmisistä ja antoi koskea itseensä, mutta kiinni se ei antanut. Itse löysin Rostopninin myynti-ilmoituksen perusteella - kaikki Juri Petrovitsin hevoset oli loppujen lopuksi pistetty pakkomyyntiin. Ori luvattiin ilmaiseksi sille, joka sai sen kiinni. Menin katsomaan Rostopninia, ja ihastuin siihen heti. En antanut orin ulkokuoren hämätä. Näin sen lävitse: ori selvästikin vain pelkäsi ihmistä, ei se ollut ilkeä tai uhmakas. Seurasin sitä laitumella muutaman päivän, ja lopulta ori tuli itse luokseni. Vaikka sainkin sen kiinni, ei sen taluttaminen saatikka koppiin saaminen ollut lasten leikkiä! (Mutta siitäkin selvittiin...) Kun vihdoin pääsimme Suomen puolelle, pidin oria muutaman kuukauden ajan itselläni opettaen sille perusasioita, kuten paikallaan seisomisen harjauksen aikana, kavioiden nostamisen, talutuksessa nätisti kulkemisen, pysähtymisen ja liikkeelle lähtemisen. Olemme pääasiassa olleet vielä vain ulkona, mutta sisälläkin ollaan muutamaan otteeseen käyty. Toki ori on pihattoon tottunut, mutta varsinaisesti sisällä esim. tallissa se ei ole paljoa ollut. Mielestäni nuori herra on pienessä ajassa edistynyt huimasti, ja uskon että oikealla koulutuksella sen edistyminen tulee jatkumaan, ja siitä tulee hieno pikku-ukko! Vanhemmista..
Syn Zegany on melko kuuluisa venäläinen budjonny-ori, joka on kilpaillut paikallisissa koulu- ja estekisoissa melko hyvällä menestyksellä. Syn Zegany on vahvimmilta puoliltaan nopea, oppivainen, kuuliainen ja hyväkäytöksinen orii. Se on jättänyt monia jälkeläisiä. Sen molemmat vanhemmat ovat palvelleet Neuvostoliittoa, ja ne ovat olleet sotilaiden ratsuina. Zolotaja Varvara on hullun leiman saanut tulinen ja rauhaton tamma, joka on kuitenkin käsitellessä ja ratsastaessa kiltti kun sen vaan saa rauhoittumaan. Zolotaja Varvara on toiminut kisaratsuna kenttäratsastuksessa suuressa kisakeskuksessa, josta se myytiin vanhemmalla iällä Juri Petrovitsille siitoskäyttöön ja harrasteratsuksi. Zolotaja Varvaran emä on kisakeskuksen arvokkaimpia siitostammoja, kun taas sen isä on Venäjällä arvostettu budjonnyi-ori. Jälkikasvu Vaikka Roni ei varsinainen jalostusorii olekaan, se astuu kyllä tammoja sovittaessa. til-t. Estivo Luna (synt. 6.6.2008, emä Dragana Fae) Aktiviteettini.. Ronin kanssa on aloiteltu kisaamista tarkoituksena kerätä mainetta ja kunniaa ainakin maasto- ja rataeste-, kuin myös kouluradoiltakin. Kenttäratsastustakin tullaan kokeilemaan jossain vaiheessa. Myös näyttelykehistä yritetään päästä saamaan kokemusta.
|
|
||||||||
Ulkoasu © Johanna R. Tausta © Ritva's Gallery Koristekuva © Tinttu K. Ulkoasun toimivuus todettu Mozilla Firefoxilla 1024 x 768 |
|||||||||